#Saavuta2024-seminaari järjestettiin 12.11.2024 - mukana oli huikeat 900 silmäparia!

5+1 syytä hankkia asiantuntija oman talon ulkopuolelta

Jos meiltä Codemenilla kysytään, eivät IT-projektit jää ainakaan tekijöistä kiinni. Suomen suurimpana ohjelmistoyritysten verkostona haluamme olla apuna kaikille niille, jotka tarvitsevat IT-alan asiantuntemusta. Samalla haluamme madaltaa kynnystä ulkopuolisen asiantuntijan hankintaan.

Kokemuksemme mukaan useimmissa organisaatioissa on aika ajoin tilanteita, joissa omien tekijöiden kaista ei riitä tekemään kaikkea heille varattua työtä tai projektin aloitus viivästyy täsmäosaajan puuttuessa.

Uuden työntekijän etsiminen palkkalistoille on usein aikaa vievää ja kallista. Puhumattakaan huhutusta ”osaajapulasta”, mikä tuntuu vaivaavan suomalaista IT-alan osaajamarkkinaa.

Kokosimme alle viisi napakkaa syytä hankkia asiantuntemusta myös oman talon ulkopuolelta. 

 
1. Monipuolinen kokemus

Asiantuntija on parhaimmassa tapauksessa kerryttänyt vuosien kokemusta monipuolisesti eri rooleista, projekteista ja työkaluista. Toimeksiannot voivat kattaa erilaisia tilanteita julkishallinnon asiakkuuksista pienempiin toimeksiantajiin. Asiantuntijan työkokemus on usein laaja-alaista ja monipuolista, mistä luonnollisesti asiakas hyötyy.

2. Täsmäosaamista tarpeeseen

Sen lisäksi, että yksittäinen asiantuntija on usein monessa projektissa ja “sopassa” kehittynyt huippuluokan ammattilainen, on Codemenin asiantuntijaverkoston ehdottomin ykkösjuttu koko osaajapoolin monimuotoisuus. Tämä toimii molempiin suuntiin: asiantuntijalle pystytään valikoimaan osaamispaletin ja kiinnostuksen kohteiden mukaisia toimeksiantoja, ja vastaavasti asiakkaille pystytään osoittamaan asiantuntijat, joilta löytyy vaaditun osaamisen lisäksi myös muita lisäarvoa tuottavia taitoja.

3. Oikea mitoitus – et maksa “turhasta”

Projektien kesto vaihtelee – se voi olla muutamista viikoista vuosiin. Ulkopuolista asiantuntijaa hyödyntämällä, osaajan saa osaksi organisaatiota juuri siksi aikaa kuin tarve vaatii. Olipa projektin laajuus mikä tahansa, asiantuntijasta saa aina määrämittaisen resurssin.

4. Asiantuntija on joustava valinta

IT-alalla työmäärien ennustaminen kehitys-, testaus-, toteutus- ja seurantajaksoineen ei ole aina helppoa, joten tästäkin syystä talon ulkopuolinen konsultti on joustava valinta.

Joustavuus mahdollistaa myös mutkattoman henkilöstömuutoksen, jos homma ei toimikaan suuntaan tai toiseen. Asiantuntijatyö on henkilökemioiltaan herkkä ala, ja osaamisen lisäksi vaakakupissa painaa myös sopeutumiskyky. Codemenin toimintatapaan kuuluu aina takuu siitä, että tilalle etsitään tarvittaessa korvaava asiantuntija. On kaikkien etu, kun oikea tekijä saadaan ohjattua oikean ongelman kimppuun.

5. Asiakkaat sen sanovat – ulkopuolisen asiantuntijan käyttäminen on tutkitusti tykättyä

Asiantuntijoidemme tekemä työ asiakasorganisaatioissa on myös arviointien mukaan erinomaista – siitä kertovat mittarit ja asiakaspalautteet, joita kysymme systemaattisesti. Konsultti on lähes kaikissa tapauksissa vastannut asiakkaan tarpeeseen: arvoasanaksi tästä asiakkaamme ovat antaneet loistavan 9,7/10. Sen lisäksi, että asiantuntijan tilaaminen osaksi projektia on ripeää ja helppoa, on työn laatukin erinomaista.

+1. Yhden osaajan hinnalla koko talon tietopääoma käyttöön

Kun palkkaa asiantuntijan, tulee samalla valjastaneeksi koko talon osaamisen käyttöönsä. Asiantuntijahommissa yksittäinen resurssi on arvoltaan enemmän kuin yksi.

Olemme laajentaneet kevään 2022 aikana osaajaverkostoamme myös kansainvälisillä tekijöillä, joten verkostostamme IT-asiantuntijat saatavissa nyt entistä kattavammin. Myös kansainvälisen verkostomme asiantuntijoille annamme täyden tyytyväisyystakuun.

Käynnistetäänkö seuraava projekti yhdessä? Kaipaako yrityksesi rautaista ammattilaista? Ole yhteydessä, kerromme mielellämme lisää juuri teidän tarpeisiinne sopivista tekijöistä.

Eero Hyytinen
Toimitusjohtaja,
Codemen Oy

eero.hyytinen@codemen.fi
+358 40 577 6338